Ideapussin ompelijan nimen löydät La Gringa-merkin takaa. Kuva: Tomi Tähti |
![]() |
| Ideapakan viimeisellä kortilla kerrotaan yhteistyöstä sekä hyväntekeväisyydestä. Kortin takapuolella näet ompelijanaisten kuvat. Kuva: Tomi Tähti |
Olen aina pitänyt ompelusta! Ompelun opin jo nuorella iällä ja pian kokemukseni johdosta saatoin aloittaa jo ompelun opettajana. Kolme vuotta sitten, ollessani opettajana Pronat-nimisessä projektissa, tutustuin suomalaisiin tuleviin ostajiimme Annaan ja Leeaan. Projektin toiminnan loputtua he siirtyivät ostamaan tuotteita suoraan minulta ja entiseltä oppilaaltani Isabellalta. Tätä toimintaa varten perustin oman yrityksen Fanny Lui.
![]() |
| Fanny kotikaupungissaan Granadassa. Kuva: Leea Kukkonen |
Olen iloinen, että Suomessa on niin paljon asiakkaita, jotka haluavat auttaa meitä nicaragualaisia naisia ostamalla mm. Ideakosken pussukoita. Kiitos teille siitä! Mutta yhtä lailla haluan, että te meidän suomalaiset asiakkaamme pidätte tuotteistamme myös tuotteen itsensä vuoksi. Sitä varten toivon, että olette rehellisiä meitä kohtaan: kerrotte meille aidosti mielipiteenne mistä pidätte ja mistä ette, ja näin annatte meille mahdollisuuden kehittää tuotteitamme. Me nicaragualaiset naiset haluamme oppia!
Tekstin on suomentanut Leea Kukkonen
Millaista palautetta sinä haluaisit antaa Fannylle?



0 kommenttia:
Lähetä kommentti