24.9.2010

Perjantai-idea: Mitä da Vinci ajattelisi?


”Mitähän isoäiti olisi tässä tilanteessa tehnyt ?”


Idea:
Kun ryhmän (tai oma) ajattelu on jäänyt jumiin, voidaan näkökulmaa muuttaa heittämällä kehiin tuttu henkilö, joka on kaikille tunnettu. Tekniseen ongelmaan villejä ideoita voidaan heittää samaistumalla 80-luvun TV-hahmo ihmemies MacGyveriin. Henkilöitä voi ottaa samaan aikaan käsittelyyn useammankin esimerkiksi, jotta näkökulmia voidaan laajentaa.

Vahvuuksia:
  • Ohjaa ajattelua uusille urille, voidaan keksiä jotain täysin uutta
  • Vapauttaa ja keventää tunnelmaa
  • Parhaimmillaa toistuvista hahmoista tulee rutiinia ryhmälle ja toimivat sosiaalisena liimana
Heikkouksia:
  • Eri henkilöt saattavat herättää erilaisia mielikuvia. Voi olla syytä välttää poliitikkoja, uskonnollisia hahmoja
  • Kaikki eivät välttämättä tunne hahmoja
  • Villit ideat voi olla haasteellista saada konkreettisiksi/toteuttamiskelpoisiksi
MacGyver Kuva: wikipedia.org
MacGyver näyttäytyi 80- ja 90-luvulla televisiossa ihmemiehenä, mutta keneltä sinä kysyisit neuvoa?

22.9.2010

Apulaiskaupunginjohtaja inhimillisenä: terveisiä Jyväskylästä!

Sain tänään palkitsevan mailin, jonka julkaisen alla kirjoittajan Sari Ropposen luvalla. Huhtikuussa toteutimme Ideapajan Jyväskylän kaupungin esimiehille. Ideapakan menetelmiä tarkasteltiin mm. kokouskäyntäntöjen tehostamisessa. Henkilöstöpäivälle suunniteltu idea esiteltiin aiemmin perjantai-ideana TV-formaattina

Ideapaja Jyväskylässä 30.4.2010
Hei Reetta,


pitää kertoa sinullekin, että meillä oli pari viikkoa sitten koko henkilöstölle tarkoitettu yhteinen tilaisuus, KRP-päivä. Siellä on apulaiskaupunginjohtaja perinteisesti puhunut taloudesta ja ajankohtaisista asioista tosi pitkän diasarjan (pääasiassa talouslukuja) viuhuessa taustalla. Mutta eipä viuhunutkaan enää. Nimittäin päätimme testata siellä 30.4. esimiesten valmennuspäivässä keksityn ns. Inhimillinen tekijä -formaatin avulla toisenlaista lähestymistyyliä.


Hlöstön edessä oli kaksi nojatuolia, pikkupöytä ja jalkalamppu. Viestintäpäällikkömme haastatteli apulaiskaupunginjohtajaa ja samat asiathan sieltä irtosivat, mutta hauskasti, epävirallisesti rupatellen. Apulaiskaupunginjohtajakin oli rento ja vapautunut hauskojen ja näppäröiden kysymysten ja haastattelijan kanssa.
Porukka oli tosi tyytyväinen ja kaikilla oli suut hymyssä.


Eli kiitos vain sinulle vielä silloisesta ideariihestä, kyllä sieltä saatuja muitakin ideoita on meillä jo toteutettu pienempien porukoiden kanssa.


Mukavaa syksyn jatkoa!
terveisin, Sari Jyväskylästä

21.9.2010

Viikon 38 kokenut oivalluttaja: Tiina Airaksinen

Olen viestinnän opettaja Tiina Airaksinen ja toimin Hämeen ammattikorkeakoulussa, Metropolia Ammattikorkeakoulussa sekä Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa eli Taikissa. Taik-historiani on noin kymmenvuotinen, ja ammattikorkeakoulukentällä olen askaroinut vuodesta 1994. Kouluttajan töitä teen mm. Viestintäheimo Klaanissa sekä Rastorissa. Reetta Kosken Ideapakka putkahti eteeni viime keväänä. Tutustuin siihen ja otin sen heti aktiiviseen käyttöön opetusryhmissäni.

Tänä syksynä olen aloittanut monen uuden ryhmän kanssa, joiden työskentelyä Ideapakka on jo ehtinyt hienosti palvella. Esimerkiksi ammattikorkeakoululaisten viestinnän peruskurssilla on ryhmäydytty cocktail-tilaisuuksissa. Jokainen on kirjoittanut paperille itsestään nimen sekä neljä asiaa: paikan, jossa haluaisi olla, mukavan puhumis- tai kirjoittamiskokemuksensa, tavoitteensa kurssille sekä auton, kukan tai eläimen, joka kuvaa itseä. Small talk on kukoistanut ja kollegoihin tutustuttu tämän hauskan menetelmän avulla! Toisessa ryhmässä on jo ehditty pitämään salama-alustuksia liiketalousviestinnän teemoista kuten talouselämän tekstit tai puheviestintä.

Tiina Airaksinen
Piristykseksi ja kevennykseksi olen toisinaan käyttänyt bullshit-bingoa. Metafora-työskentelyn avulla taas on usein päästy käsittelemään aiheiden peruskäsitteitä, vaikkapa sitä, mitä viestintä on. ”Viestintä on eri suuntiin kulkevaa vuorovaikutusta ja viihtymistä ihmisten kesken.” Siinä pieni poiminto syksyn metaforasadosta.

Taikissa opetan kirjoittamista. Peruskurssilaiset ovat aluksi pohtineet kirjoittamista porinaryhmissä, joissa on pähkäilty muun muassa, miksi ihminen kirjoittaa, miksi kirjoittaminen on joskus vaikeaa ja miten kirjoitustyötä voi helpottaa. Samalla on tuotu näkyväksi esiymmärrystä ja jaettu kokemuksia.

Taikin tieteellisen kirjoittamisen opiskelijoiden kanssa sovellan Ideapakan virikkeiden lisäksi erilaisia kirjoittamisen aktivointiharjoituksia kuten esimerkiksi vapaata, kontrolloitua kirjoittamista ja kuutiointia. Ryhmä koostuu lopputyötään tekevistä, ja heidän työtapanaan on prosessikirjoittaminen. Kokoonnumme ajoittain tekstipajoihin käsittelemään tekstiversioita, antamaan niistä palautetta ja keskustelemaan kirjoittamisen kysymyksistä.

Ideapakka kulkee kätevästi mukanani päivittäin. Se on rikas ja innostava menetelmien runsaudensarvi erilaisiin pedagogisiin tarpeisiin, erikokoisille ryhmille ja erilaisissa tilanteissa oivalluttamiseen. Ideapakka sopii oppimisen vauhdittajaksi jokaiseen päivään.

20.9.2010

Mano a mano - Kädestä käteen yhteistyötä

Ideakoski osallistui viime viikolla pienen maailmanparannusjärjestö Mano a manon hyväntekeväisyysillalliselle ja liittyi samalla järjestön yritysjäseneksi.

Mano a manon toiminta perustuu luottamukseen ja henkilökohtaisiin kontakteihin eri maissa olevissa avustuskohteissa. Apu suunnataan sinne, minne kehitysapu tai muut tukijärjestelmät eivät ulotu. Mano a manon perusta on halu auttaa. Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Illan aikana kuulimme kuulumisia kuulumisia Nepalin ja Tiibetin maisemista ja Mongoliastakin sekä tarinoita Naistenpankin toiminnasta ja perustamisesta. Oman elämän irtiotoista kertoi ensimmäisenä suomalaisena naisena Mt Everestin huipulle kiivennyt Carina Räihä. Carina irtisanoitui työstään pankissa toteuttaakseen unelman Everestin valloittamisesta.

Oma yritys on erinomainen tapa toteuttaa itselle arvoikkaita asioita. Mano a manon tapa toimia sopii hyvin yhteen Ideakosken arvojen kanssa. Nigaragualaisyhteistyön ohella suunnitteilla on yhteistyön virittämistä Nepalilaisten naisten kanssa ensi vuoden puolella Ideapakan suojapussien osalta.


17.9.2010

Perjantai-idea: Menetelmiä vaikuttavan viestinnän tueksi

Väite, metaforat, tarinat, huumori, tunteisiin vetoaminen..
Kuvat, värit, kontrastit, tyhjä tila..

Perjantai-ideana hiukan Ideapakan ideoista poiketen esittelyssä ideoita viestinnällisen vaikuttamisen keinoiksi.

Kuinka saat osallistujien tarkkaavaisuuden kohdistumaan haluamaasi asiaan? Entä kuinka luot muistijäljen? Alla Nuori Suomi -iltapäivän alustuksessa annettuja ideoita

8.9.2010

Mitä tapahtui Kalasatamalle? Projektityön tueksi välineitä

Metropoliassa käynnistyi mielenkiintoinen projekti, jossa luodaan rinnakkaistodellisuutta Kalasatamalle.
Projektiryhmät toimivat itseohjautuvasti ja saivat tietoiskun ryhmädynamiikan ilmiöistä ja menetelmiä innovatiivisen projektityön toimintavoiksi.

Kuvassa osallistujien näkemys väitteeseen "Ryhmä tarvitsee johtajaa"


Tiivistelmä esitetystä materiaalista:


Aktivoiva luento toteuttiin yhteistyössä Marianne Hemmingin kanssa (Capacitar).
Tilaisuuden lopuksi esitetty tarina löytyy edellisestä blogipostauksesta, samoin kuin linkki tilaisuudessa soitettuun musiikkiin.

1.9.2010

Idean & Oivalluksen syysajatuksia

Muutamat syyskauden Ideapajoista ovat päättyneet Idean & Oivalluksen (Ideakosken sammakko & kilpikonna) lainattuihin ajatuksiin: