"Monia vuosia olen kierrellyt Suomea ”turpaduunarina” yleisöä hauskuttaen ja huomannut erityisesti ravitsemuksen herättävän voimakkaita tunteita. Esiinnyn aina suurella tunteella. Vuorovaikutus yleisön kanssa on minulle tärkeää. Selventäessäni luennoilla välillä kovin monimutkaisiakin terveyskuvioita, otan monesti jotain yllättäviä apuvälineitä käyttööni."
Rutinoitunut toimittaja Reijo Ikävalko määritteli äskettäin Viva –lehdessä tämän viikon oivalluttajan tällä tavalla: ”Paraisilla asuva filosofian tohtori Christer Sundqvist, 53, on värikäs ja voimakkaita tunteita herättävä hahmo, yksi suomalaisen ravitsemuskeskustelun näkyvimmistä toisinajattelijoista. Hänen terveysaiheinen bloginsa on ylivoimaisesti Suomen suosituin. Siihen voi tutustua:
www.sundqvist.blogspot.com.
Miten käytän Ideapakkaa henkilökohtaisena työkalunani?
Käytän Ideapakkaa työssäni esim. seuraavan päivän luennon ideointiin. Selailen pakkaa ja mietin voisiko jonkin kortin esittelemän idean tarvittaessa toteuttaa huomisella luennolla? Voi olla, että jokin käsiteltävä asia herätti niin suurta huomiota, että sitä voitiin työstää yleisön avulla. Olen valitettavast vain kerran saanut kokeilla aivan erinomaista Oppimiskahvila -työskentelymenetelmää. Ja se tuntui toimivan. Kysyin yleisöltä: "Mitä jos me yhdessä pohtisimme tätä juttua siellä pöydissä missä istutte?" Käynnistin keskustelut pöydissä antamalla eri pöydille asiasta hieman erilaisia näkökulmia pohdittavaksi. Jokainen pöytä valitsi kirjurin, joka piti kirjaa siitä millaisia ajatuksia oli esitetty asiasta. Jokaisen pöydän kirjuri esitteli sitten lyhyesti aikaansaannokset meille kaikille ja minä kommentoin aikaansaannoksia ihan lyhyesti.
Suosikkimenetelmäni
Pidän yleisön yllättämisestä. Kerran aloitin luennon sillä tavalla, että luettelin sillä hetkellä televisiossa esitettävät ohjelmat ja kerroin mitä muuta paikkakunnalla sillä hetkellä tapahtui. Sitten sanoin: "On todella ainutlaatuisen mukavaa, että tulit minun yksinkertaista luentoani kuuntelemaan, vaikka on tosi paljon muuta mielenkiintoista ohjelmaa tarjolla samaan aikaan. Jotta viihtyisit ja kokisit, ettet menettänyt mitään olennaista tullessasi luentoani kuuntelemaan, lupaan panna itseni likoon sataprosenttisesti. Sinun takiasi. Koska nyt juuri Sinä olet tällä, etkä telkkarin ääressä tai maamiesseuran kokouksessa..."
Suurta suosiota saavutti eräs äärettömän yksinkertainen yleisön aktivointimenetelmä. Yleisölle jaettiin värillisiä paperiarkkeja. Punaista paperiarkkia oli lupa nostaa näytille, silloin kun luennoitsijan puhe oli liian vaikeaa. Jos punaista oli näytillä vähän joka puolella yleisöä, silloin minun oli tarkoitus kysyä mikä oli niin vaikeaa ymmärtää ja selittää asia juurta jaksain niin, että asiasta ei jäisi mitään epäselväksi. Keltaista näytettiin silloin kun kaikki oli kunnossa, asia ymmärrettiin, mutta haluttiin ehkä hieman enemmän selostusta käsiteltävän asian yksityiskohdista. Oli ehkä vaara, että asiassa edettiin liian nopeasti ja oli vaara "tippua kärryiltä". Vihreä lappumeri oli osoitus siitä, että asia ymmärrettiin täydellisesti ja asiasta vallitsi yhteisymmärrys. Luennoitsijan pöydällä oli muutama valkoinen iso lappu, jossa oli valtavan isokokoinen kysymysmerkki. Sitä lappua oli lupa käydä nostamassa luennoitsijalle näkyviin heti jos tuli mieleen sellainen tärkeä kysymys, joka ei voinut odottaa luennon loppupuolella toteutettavaa kyselytuntia. Kaikilla ei ollut tällaista kysymysmerkkilappua koska oli nimenomaan tarkoitus innostaa vilkkaaseen keskustelun ja kyselyyn luennon jälkeen.
