Kokeneena oivalluttajana esittäytyy Janne Ruohisto
KM Janne Ruohisto on Intunex Oy:n toimitusjohtaja ja erikoistunut työssään osaamisen hallintaan ja kehittämiseen, josta hänellä on yli 10 vuoden kokemus. Hän on toiminut henkilöstön kouluttajana, rekrytointitehtävissä valmennusyrityksessä ja uravalmentajana. Vuonna 2008 Janne perusti Intunex Oy:n ja ryhtyi kehittämään yrityksille uuden sukupolven osaamisen hallinnan ratkaisuja ja asiantuntijapalveluja.
Miten käytän Ideapakkaa henkilökohtaisena työkalunani:
Ideapakka on täynnä hyviä ideoita osallistavista työskentelymenetelmistä, joita voi soveltaa koulutuksissa ja erilaisissa ryhmissä. Ideapakka on oivallinen työkalu ottaa käteen kun miettii, millä tavalla ryhmän tai koulutuksen tavoitteet saataisiin parhaiten toteutettua.
Suosikkimenetelmäni:
Yksi yleisemmin käyttämäni menetelmä on minuuttikierros tai sen sovellus. Sen idea on antaa kaikille ryhmäläisille tasaveroinen mahdollisuus esittää oma ajatuksensa. Menetelmällä saa nopeasti esiin ryhmässä olevaa tietämystä. Kaikki kuulevat toistensa ajatukset ja eri näkökulmat tulevat huomioiduksi. Menetelmä lisää ryhmään myös keskinäistä luottamusta ja erilaisuuden arvostamista.


























